MINIMALISTINEN MANIFESTI

5B1C3106 copy

Seikkailin tässä eräänä päivänä täydellisesti kuratoidulla Instagram-tilillä. Kaikki oli hillityn väristä: mustaa, valkoista ja beigeä. Kuvissa näkyi juuri oikeat tuotteet ja merkit, juuri oikeanlaisen marmoripinnan päällä kuvattuina.

Tiedän, että Instagramista ahdistuminen on ihan typerää ja joku varman sanoisi sen osoittavan, että olen tosi pinnallinen tyyppi. Ahdistuin silti. Miksei minun elämäni ole yhtä hillityn charmanttia? Miksen minä omista The Rown laukkua? Miksi kaikki leikkokukkani ovat kuolleet? Miksi tukkani on ohut ja aina likainen, miksi puhelimessani on niin monta epäonnistunuttua selfietä, joissa näytän urpolta? Miksen osaa hymyillä seksikkään itsevarmasti vaan näytän aina iloiselta, hölmöltä koiralta? Miksen ole täydellinen?

Onneksi katsoin ahdistuttuani Netflixin Minimalism-dokkarin, joka kertoo kahdesta amerikkalaisesta jäbästä, jotka luopuivat hyvistä Wall Street töistään, kuusinumeroisista kuukausipalkoistaan ja suuresta osasta tavaroistaan. Olet saattanut kuulla heistä, he pitävät The Minimalists-nimistä blogia elämäntyylistään.

Dokumentti asetti asiat taas tärkeysjärjestykseen. Elämme illuusiossa, jossa elämän pitäisi olla koko ajan “täydellistä”.

Itse ainakin elän tuon täydellisyyden kiiltokuvan ympäröimänä 24/7. Törmään siihen mainoksissa, muoti- ja lifestyle-lehdissä, blogeissa. Instagramin myötä se on koko ajan mukanani, puhelimessani. En pääse siitä ikinä eroon. Joka puolelta minua pommitetaan kuvilla siitä, mitä täydellinen elämä on. Tavaroita, tavaroita, tavaroita. Upea talo, eksoottisia matkoja, täydelinen tukka, hoikka kroppa.

Suuri osa meistä osallistuu sosiaalisen median kautta tähän täydellisen elämän illuusion ruokkimiseen. Syyllistyn tähän itsekin: postaan instaan kuvia uusista tavaroistani ja valitsen sellaisen selfien, jossa ihoni näyttää tasaiselta. En hymyile, en ainakaan niin, että hampaat näkyvät.

Kuluttaminen ympäröi meitä. En edes tiedä, kuinka monta tavaraa näen yhden päivän aikana. Suuri osa näistä tavaroista on myös kallista kamaa, sellaista, johon minulla ei ikinä ole varaa. Silti unelmoin niistä, enkä aina unelmieni tieltä näe, kuinka ihana elämäni jo on. Teen töitä, jotta voisin ostaa asioita. Säästän kalliisiin tavaroihin. Joskus tavaranhimoni on mennyt sellaisiin sfääreihin, että säästän syömisessä, jotta voin ostaa tavaraa. Syön mieluummin papuja kotona kuin ehdotan kavereille ravintolaillallista.

Juttelin taannoin äitini kanssa vaatteista ja siitä, mitä ne merkitsivät hänelle nuorempana. “Tykkäsin kyllä vaatteista, mutta ei me ajateltu silloin mitään merkkejä, ei vaatteet lopulta olleet niin tärkeitä. Ei me mitenkään määritelty itseämme tavaran kautta,” sanoi äitini. Tajusin, että minähän todellakin määrittelen.

Suosin tiettyjä merkkejä, sillä haluan olla tietynlainen nainen. Otan kuvia tietyistä tavaroista, jotka kertovat maailmalle, että olen tällainen tyyppi. En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella. Siinä, että pukeutuu tavalla, joka viestii, että esimerkiksi haluaisi olla kulttuuritäti, ei ehkä ole mitään pahaa. Me kaikki viestimme pukeutumisellamme jotain itsestämme. Siksi pukeutuminen on niin hauskaa. Mutta siinä, että tunnen tarvitsevani koko ajan lisää tavaraa, voidakseni viestiä näitä asioita maailmalle, on jotain mätää. Olenhan kuitenkin paljon enemmän kuin omistamani tavarat.

Oikeastihan elämä on usein täyttä sekasortoa, sukissa on reikiä, eikä tukka ole ikinä yhtä hyvin kuin muotikuvissa. Minun pitäisi tietää, olenhan itse ollut niissä kuvissa, kilo hiuslisäkkeitä päässäni. Miksi on niin hiton vaikea muistaa, että täydellisyys on illuusio?

Muistuttaakseni itseäni elämän tärkeistä asioista tein tällaisen minimalistisen manifestin, johon voin palata ahdistuksen iskiessä:

1. En ole yhtä kuin tavarat, jotka omistan. Ne eivät määritä minua.

2. Jatkuvasta kuluttamisesta on tehty normi. Tämä on salaliitto. Emme oikeasti tarvitse mitään, mutta meille uskotellaan, että tarvitsemme. Vastusta tätä!

3. Perhe ja ystävät ovat tärkeintä mitä elämässä on. Vietä enemmän aikaa heidän kanssaan. 

4. Älä elä tulevaisuudessa vaan arvosta elämääsi sellaisena kuin se on nyt.

5. Aina kun luulet tarvitsevasi jotain, ajattele niitä tavaroita, joita luulit tarvitsevasi vuosi sitten, muttet ostanut. Itse olen unohtnut osan ja loppu ei tunnu enää yhtään tärkeältä. 

Minimalism-dokkaria lainatakseni: love people, use things because the opposite never works.

Kuvassa zen-puutarha Narassa. Viime kesänä Japanissa koin tosi vahvasti, etten tarvitse yhtään mitään.

15

RATKAISUJA VAATETEOLLISUUDEN ONGELMIIN

5B1C3646

Pyrin ostamaan vain Euroopassa valmistettuja vaatteita, vältän pikamuotiketjuja ja haluaisin ostaa vielä enemmän vaatteita käytettynä. Voin siis taputtaa itseäni olkapäälle: olen vastuullinen kuluttaja. Äänestän lompakollani ja muutan maailmaa. Vai mitä?

Ei aivan.

“On hienoa, että on olemassa paljon idealistisia ihmisiä, jotka kuluttavat vastuullisesti, mutta se ei ole ratkaisu vaateteollisuuden ongelmaan.” Näin totesi Katri Blomster Vaatevallankumous-tempauksen lehdistötilaisuudessa. Blomster on töissä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksessa, eli SASK:issa, joka työskentelee sen puolesta, että kehitysmaiden työntekijöiden työolosuhteet paranisivat.

Hän sai minut tajuamaan, miksi tarvitsemme niin kiperästi Vaatevallankumouksen kaltaisia tempauksia.

Ei auta, että minä lopetan shoppailemisen ja alan ommella omia vaatteitani (tai se auttaa tietty luontoa). Se antaa minulle itselleni paremman mielen, mutta muoti ja pikamuoti ovat jättimäisiä bisneksiä, joita yhden (tai tuhansienkaan) ihmisen protesti ei horjuta. Ostajia löytyy kyllä.

Emme pääse ajassa taaksepäin. Kehityismaissa sijaitsevat tehtaat ovat jo olemassa ja vaateteollisuus on osa maiden taloutta. Maissa, joissa suurin osa lännessä myytävistä vaatteista tehdään, on hurjasti ihmisiä, jotka tarvitsevat näitä töitä elääkseen, mutta he tarvitsevat myös reiluja työolosuhteita. He ansaitsevat ne.

Heitä auttaa se, että minä – kuluttaja – vaadin vaatemerkeiltä, että vaatteeni tekevät ihmiset saavat elää ihmisarvoisen elämän. Meidän pitää painostaa vaatemerkkejä, vaatia saada tietää, missä olosuhteissa vaatteemme on tehty. Vain näin voimme vaikuttaa.

Vaatevallankumousta vietetään taas tänään Bangladeshin Rana Plaza -tehdasrakennuksen sortumisen muistopäivänä. Vuoden 2013 tapahtuma on vaateteollisuuden historian suurin tehdasonnettomuus, jossa 1133 ihmistä kuoli ja yli 2500 loukkantui.

SASK:in mukaan Bangladeshin työntekijöiden oikeuksia poljetaan kuitenkin edelleen. Alkuvuodessa rauhanomaiseen lakkoon osallistuneita ammattiyhdistysaktiiveja pidätettiin, työntekijöitä irtisanottiin ja ammattiliittojen toimistoja suljettiin.

Miksi? Koska ammattiliitot uhkaavat nykyistä riistojärjestelmää. Ja ne ovat ratkaisu vaateteollisuuden ongelmaan: liittoon kuuluva työntekijä tietää, mitkä hänen oikeutensa ovat, eikä pelkää vaatia niitä.

“Työntekijät pitää lopulta saada itse valvomaan oikeuksiaan,” sanoi Blomster Vaatevallankumouksen tiedotustilaisuudessa. Kun vaatemerkkien edustajat tai eri sertifikaattien valvojat tekevät kontrollikäyntejä tehtailla, heille näytetään usein kiillotettu versio siitä, mitä paikalla tapahtuu. Joskus heidät viedään ihan eri tehtaaseen kuin siihen, missä vaatteet oikeasti valmistetaan. “Mallitehtaaseen”, jossa kaikki on kunnossa.

Tämän takia emme voi luottaa siihen, että ulkopuoliset valvovat työntekijöiden oikeuksia ja tämän takia aion tänään myös tukea SASK:ia. Järjestö tekee töitä sen puolesta, että kehitysmaiden työntekijät saisivat järjestäytyä ammattiliittoihin. Suurimmassa osassa Aasian maita järjestäytyminen on laillista, muttei aina turvallista. Liittojen jäsenille lähetetään jopa tappouhkauksia.

Lehdistötilaisuudessa puhui myös myanmaarilainen Phyo Sandar Soe, joka toimii nykyään maan suurimman ammattiliiton apulaissihteerinä. Nyt kolmekymppinen nainen aloitti työt tekstiilitehtaassa 16-vuotiaana ja kertoi meille arjestaan tehtaassa: 10 tunnin työpäiviä, vessaan sai mennä vain tiettyinä ajankohtina, kaikki tekevät ylitöitä, sillä peruspalkalla ei pysty elämään. Ylitytö tarkoittavat sitä, että tehtaissa istutaan yli keskiyön ja seuraavana aamuna mennään töihin tavalliseen aikaan. Tämä toistuu monta päivää peräkkäin. 7 päivän työviikot ovat peruskauraa ja vapaata on harvoin…

Yhtäkkiä oma “stressaava työ” alkaa tuntua ala-asteen kuvistunnilta.

Meillä on velvollisuus autta heitä, jotka työskentelevät olosuhteissa, joissa emme itse ikinä suostuisi työskentelemään. Suuri osa heistä on naisia, suuri osa heistä tekee töitä hengenvaarallisissa ympäristöissä, suuri osa kohtaa työssään seksuaalista häirintää ja uhkailua.

Vastuun ei pitäisi olla vain kuluttajalla. Muotimerkkien on pidettävä huolta työntekijöistään. Juuri nyt muotimaailma toimii räikeän epäloogisesti: toisaalta painetaan t-paitoja, joissa lukee, että “Meidän kaikkien tulisi olla feministejä”, toisaalta ei välitetä pätkääkään siitä, kuka nämä paidat on tehty. Tämä ei ole feminismiä. Feminismi on sitä, että autetaan heikommassa asemassa olevia.

Tässä kolme tapaa vaikuttaa tänään ja tulevaisuudessa:

1. Osallistu tänään Vaatevallankumous-tempaukseen. Pue 24.–30. huhtikuuta jokin vaate päällesi nurinpäin, ota itsestäsi ja vaatemerkistä kuva ja jaa se sosiaalisessa mediassa. Merkkaa vaatebrändi postaukseesi ja kysy #whomademyclothes. Liitä mukaan hashtag #vaatevallankumous.

2. Allekirjoita tämä Human Rights Watchin vetoomus, jossa vaaditaan, että merkit kuten Armani, Forever 21, Urban Outfitters ja Primark tekevät tuotantoketjunsa läpinäkyväksi, eli ottavat selvää ja kertovat, kuka heidän vaatteensa valmistaa.

3. Tue SASK:in tärkeää työtä lahjoituksella.

Kuva: viime syksynä saaristossa jättineuleessani, joka on ainoa itse tekemäni vaate.

9

YKSINKERTAISTA KEVÄTMUOTIA

kevätvaate2

Suomen kevät, eli asukriisien luvattu aika. Olen totaalisen kyllästynty vaatekaappiini, käytän ihan liikaa aikaa nettikaupoissa surffaamiseen ja klikkaan ostoskoriini uusia upeita asuja, joiden kuvittelen muutavan minut harmaasta talvi-ihmisestä säkenöiväksi beibeksi. Ennen kuin ehdin painaa Siirry kassalle -nappulaa ja tyhjentää tilini, sanoin kuitenkin itselleni Seis!

Nyt pitää ottaa aikalisä ja analysoida omaa tyyliään. Tutkia vaatekaapin sisältöä ja arvioida, onko tilanne oikeasti niin toivoton, ettei minulla ole mitään päällepantavaa? 

Aloitin tyylini analysoimsella. Mistä pidän? Mikä on oikeasti omaa tyyliäni, mikä vain ohimenevä trendi? Aina kun tyyli on kadoksissa, käännyn @simplicitycity Instagram-tilin puoleen. Lempparitilini muistuttaa kasari- ja ysärimuotikuvien kautta yksinkertaisen tyylin voimasta.

Farkut, mustat housut, poolo-neuleet, loaferit ja tennarit – ei sitä ihminen kauheasti muuta elämässään tarvitse. Tai minä en ainakaan tarvitse (joitain hulluttelevia laukkuja ja kesämekkoja lukuun ottamatta).

Kun tyylihomma oli taas hanskassa, kävin läpi koko vaatekaappini. Talven aikana olen nimittänyt käyttänyt siitä vain murto-osan. Huomasin, että sieltähän löytyy jo kaikki perustyylin ainekset. Kaipaan vain vähän kevennystä: kevättakkia, sukista ja neuleista luopumista. Talvivaatteet ottavat jo päähän.

Tyyli- ja vaatekaappianalyysin jälkeen poistuin nettikauppojen sivuilta. En tarvitse uusia vaatteita, tarvitsen lämpöä ja aurinkoa.

Tätä kirjoittaessa taivaalta sataa rakeita ja tuntuu siltä, että kylmyys ei ikinä tule väistymään ja toppatakille on käyttöä vielä juhannuksena. Mutta pian, ihan pian, saa kulkea kaduilla ilman sukkia ja vilautella nilkkojaan (tai ainakin sukat voi vaihtaa ohuen ohuisiin nylonsukkiin). Saa kaivaa nahkatakin esiin, pukea farkkujen pariksi ohuen paidan ilman, että sairastuu räkätautiin.

@simplicitycityn, tämän kuvan ja jenkki Voguen muotitoimittaja ja loafer-muusani Tonne Goodmanin inspiroimana ostin äsken Milanon-lomalla Guccin klassiset loaferit (tämä ei sinäänsä liittynyt kevätasukriisiin – olen miettinyt ja säästänyt näihin jo kauan. Asukriisissä en shoppaile kalliita loafereita. Silloin ostan ohuita perusneuleita ja t-paitoja, jollaisia vaatekaappini on jo täynnä ja hulluttelevia second hand laukkuja, joita en ikinä käytä). Aion kohdella niitä samalla kunnioituksella kuin arvokasta rotukissaa: harjata monta kertaa viikossa ja lankata ainakin jokatoinen viikko. Toivoisin, että nämä löytyvät kaapistani vielä, kun olen 50.

Tässä kolme loafer-asua, joissa aion asua koko kevään.

kevätvaatteet3kevättyyli1kevättyyli4

9

MARYAM NASSIR ZADEH & MARTINIANO

5B1C6990 copy

Sarjassa asioita, jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin: kohta sukat saa heivata talviunille ja lempikenkämerkkini saapuivat Suomeen!

Kyllä! Maryam Nassir Zadehin ja Martinianon kenkiä saa nyt Galleri Esplanadin Minimal Nordic, eli MI.NO -liikkeestä ja verkkokaupasta. Ihana putiikki uudisti juuri ilmeensä, remppasi liiketilan (superlahjakas Joanna Laajisto vastasi tästä) ja otti valikoimaansa useita uusia merkkejä. Kahden edellämainitun lisäksi MI.NO myy nykyään myös Robert Clergerien, Del Rion ja Pedro Garcian kenkiä.

Uudistuksen kunniaksi lainasin MI.NO:n valikoimasta kaksi lempparikenkääni Martinianolta ja Maryam Nassir Zadehilta ja kerron nyt, miksi juuri nämä merkit ovat niin lähellä sydäntäni.

mino_musla1 5B1C6977 copy

MARTINIANO

Argentiinalaisen Martiniano-merkin kengät valmistetaan käsin Buenos Airesissa paikallisten käsityöläisten toimesta.

Merkin perustaja Martiniano Lopez Crozet opiskeli nuorena taidetta Kaliforniassa ja teki 16 vuotta töitä performanssitaiteilijana – hän oli Los Super Elegantes -nimisen duon toinen osapuoli – ennen kuin hän vaihtoi alaa. Martiniano palasi kotimaahansa ja opiskeli kenkäsuunnittelijaksi buenosairesilaisten käsityöläisten oppipoikana.

Kuvassa näkyvä Glove-malli on yksi Martinianon ensimmäisistä kengistä. Toinen on tämä Leone Boot -malli. Martiniano oli inspiroitunut keskiajan jalkinemuodista, jolloin käytettiin jalkoja nuolevia, sukkamaisia kenkiä. Myös 1600- ja 1700-luvuilla Euroopan hoveissa suositut ballerinamaiset kengät toimivat inspiraationa. 

Enpä olisi uskonut innostuvani keskiaikatyylistä, mutta niin siinä kävi. Etenkin Glove-kengät ovat mielestäni aivan ihastuttavat. Hankin itse kuvan puuterinvärisen version, mutta tossuja myydään MI.NO:ssa myös mustana. Nämä kengät ovat mukavimmat, jotka olen ikinä omistanut. Nahka on ohuen ohutta ja varpaiden muoto näkyy ihanasti – vähän kuin kulkisi sukkasillaan!

mino_musla2musla_maryam_nassir_zadeh5B1C7053 copy

MARYAM NASSIR ZADEH

Iranissa syntynyt ja Kaliforniassa varttunut Maryam Nassir Zadeh on stailisti, vaatesuunnitteilja ja New Yorkissa sijaitsevan putiikin omistaja. Lisäksi hän on tyylimuusani (ja tukkamuusani, mutta sen voisin kyllä unohtaa heti – katsokaa nyt tätä tuheaa harjaa!) sekä elämäni johtotähti. Salainen unelmani, joka tämän jälkeen ei enää ole kovin salainen, on nimittäin oma vaatekauppa ja ehkä joku pienimuotoinen oma merkki. Kaupassa myytäisiin erikoisia pikkumerkkejä ja matkustaisin joka vuosi ympäri maailmaa haalimaan kauppaani tavaraa. Ah! Dream life! (Pliis, älkää kertoko minulle vielä tässä vaiheessa, kuinka vaikeaa yrittäjän elämä on.)

Haluaisin siis ihan samanlaisen elämän kuin Maryamilla, ja jos minulta kysytään niin kaikki, mihin muusani Maryam koskee, muuttuu kullaksi. Tämän ylistyksen jälkeen ei liene yllätys, että olen hulluna hänen kenkiinsä.

Maryam aloitti kenkien valmistamisen vuonna 2012 ja nykyään hänellä on myös oma vaatemallisto. Kengistä Roberta-ballerinat ja kuvassa näkyvät Sophie-sandaalit ovat ajattomia, elegantteja ja käytännöllisiä klassikoita (joita eri vaateketjut ovat viime vuoden aikana kopioinneet innokkaasti).

Käytännöllisyys on asia, jota arvostan molemmissa merkeissä ja MI.NO:n koko valikoimassa. Suurin osa kengistä on matalia tai niissä on maltillinen korko, jossa jaksaa kävellä koko päivän ja tanssia koko yön. Nämä kengät tekevät juhlasta hauskemman ja arjesta vähän kauniimman.

Toinen asia, jota arvostan, on se, että merkkien mallistot pysyvät melko samanlaisina vuodesta toiseen. Tietyt mallit ovat aina saatavilla ja uusia tulee maltillisesti. Näitäkin kenkiä on myyty vuosikausia ja niistä on muodostunut klassikoita. Se, että koko valikoima pistetään uusiksi joka sesonki, on vanhanaikaista ajattelua – hitaus ja pysyvyys on modernia.

Tervetuloa Suomeen Maryam Nassir Zadeh ja Martiniano. Teitä on kaivattu!

7

3 TAPAA PUKEA JOKAPOIKA-PAITA

Olemme Kirsikan kanssa Marimekon Jokapoika-paita faneja ja kun eräs lukija kysyi meiltä vinkkejä klassikkopaidan pukemiseen, otimme haasteen vastaan. Koska jep, jämäkästä kankaasta valmistettu Jokapoika voi olla vähän haastava. Se ei ole mikään soljuva silkkipaita vaan tönkkö pelti, joka saattaa ensikohtaamisella vähän epäilyttää. Mutta kun siihen kerran pukeutuu, tuntee itsensä niin aikaansaavaksi tehonaiseksi, että paitaan koukuttuu.

Tässä kolme suosikkitapaamme pukea klassikko.

musla_jokapoika_kolmellatapaa

1. POOLON KERA
Täydellinen tapa käyttää Jokapoikaa talvella, on pukea paidan alle musta poolo. Tämä skarppi ja moderni pukeutumisvinkki on poimittu tyylimuusaltamme Anna Teurnellilta, joka suosii yhdistelmää. Paidan voi jättää napittamatta, kuten Kirsikka demonstroi kuvassa, tai sen voi napittaa – molemmat vaihtoehdot ovat mielestämme yhtä chic.

musla_jokapoika_kolmellatapaa.6musla_jokapoika_kolmellatapaa.5musla_jokapoika_kolmellatapaa.3musla_jokapoika_kolmellatapaa.1

2. GO BIG OR GO HOME
Leveät housut ja leveä paita – yhdistelmä, jonka ei uskoisi toimivan. Rohkenimme kokeilla tätä Célinen viime syksyn näytöksen jälkeen. Phoebe Philo napitti jättimäiset kauluspaidat ylös asti, jätti hihat käärimättä (hihojen napit jätettiin sentään auki!) ja yhdisti paidan leveisiin housuihin. Paitaa ei edes tungettu pöksyihin keventämään vaikutelmaa. Tämän lookin ei missään nimessä pitäisi toimia, mutta kyllä se toimii – rohkeasti vain kokeilemaan!

Jos ylös asti napitettu jättipaita ahdistaa, voi napit avata – jopa niin paljon, että lopputulos on hieman risqué. Suosimme Jokapojan alla mustia pitsirintrikoita, jotka saavat mielellään vähän näkyä. Kombinaatio on herkullinen: dekadentti pitsiliivi kohtaa käytännöllisen peltipaidan. Jos ei halua vilauttaa rintsikkaa, voi paidan alle pukea avonaisen kaula-aukon omaavan bodyn tai spagettiolkaintopin.

Lempitapamme pukea Jokapoika näkyy tässä Kirsikan yllä: napit auki ja paita rennosti tungettu housuihin. Yhdistämme aina paidan mustiin housuihin – paidalla on niin vahva luonne, että sen pitää mielestämme antaa loistaa yksin.

musla_jokapoika_kolmellatapaa.2musla_jokapoika_kolmellatapaa.4

3. TUNGE SE HOUSUIHIN
Jos haluat tehdä Jokapojasta hieman puetumman ja juhlavamman, tunge paita korkeavyötäröisiin, väljiin housuihin ja kääri hihat kunnolla. Näin jättipaita kesytetään. Korkkarit jalkaan ja olet valmis palaveriin/illalliselle/muuhun edustavaa asua vaativaan tilaisuuteen.

Kirsikan yllä nähdään jutussa kirpparilta ostettuja Jokapoika-paitoja. Itse olen pukeutunut uuteen unisex Jokapoika-paitaan. Kannattaa otta huomioon, että paitoja on monia erilaisia malleja. Marimekolla on nykyään myynnissä Jokamies- ja Jokapoika-paitoja, joista Jokamies on käsittääksemme hieman vartaloamyötäilevämpi kuin Jokapoika. Minulla on kuvissa yllään pienin mustavalkoinen Jokapoika-paita, joka sekin on aika iso. Kirppareilta löytyvät vintage-Jokapojat saattavat olla pienempiä ja etenkin pehmeämpiä (aika vain parantaa tätä paitaa) verrattuna uusiin malleihin.

7