MITEN ASTANGAJOOGA MUUTTI ELÄMÄNI

5b1c5038musla_mia_1

Dramaattinen otsikko, mutta uskon, että näin on käynyt.

Minulla on aina ollut vaikea suhde liikuntaan. Vihasin koko peruskouluaikani ajan liikkatunteja, enkä ikinä harrastanut mitään fyysisesti vaativaa. Olin mielestäni kömpelö ja kankea ja minua nolotti olla niin pitkä, etten edes yltänyt koskettamaan varpaitani.

Kun aloin tehdä mallintöitä alkoi salilla käyminen luonnollisesti kiinnostaa. Treenasin ainoastaan muokatakseni kehoani ja koska olen perfektionisti, lähti fitness-elämä vähän lapasesta. Treenaminen meni elämän edelle – jos olin päättänyt mennä jumppatunnille, en ikinä jättänyt sitä väliin, vaikka ystävä kutsuisi leffaan tai viinilasilliselle. Luulin myös, että treenaamisen on pakko olla rankkaa. En ollut tyytyväinen urheilusuoritukseeni, ellei tunnin aikana tullut verenmaku suuhun. Treenaamisesta oli ilo kaukana – inhosin edelleen jumppaamista ja salilla käynti oli minusta tylsää.

Viime syksynä aloitin Katja Kokon vetämän astangajooga alkeiskurssin ja suhtautumiseni liikuntaan muuttui täysin.

Mitä astangajooga on?
Tässä kohtaa pieni lajiesittely on paikallaan. Astangajooga eroaa nimittäin “tavallisesta” (esim. Flow-jooga) joogasta jonkun verran, enkä ainakaan itse aikaisemmin ollut täysin selvillä siitä, mitä astanga on.

Astangassa tehdään aina samaa liikesarjaa. Kun edistyy harjoituksessa, liikkeitä tulee lisää. Katjan alkeiskurssi alkaa ohjatulla harjoituksella, mutta kurssin loppupuolella siirrytään mysore-harjoitukseen, eli kaikki tekevät sarjaa omaan tahtiin. Mutta ei huolta! Tunnelma kurssilla oli kaikkea muuta kuin tiukkapipoinen, eikä mokailua tarvinnut pelätä (olen ainakin itse välillä törmännyt äkäisiin joogaopettajiin, jotka tuskastuvat, jos oppilas ei ihan heti tajua jotain liikettä). Kun siirryimme kurssilla mysoreen, kaikki unohtelivat koko ajan liikkeitä ja kyselivät neuvoja.

Astanga-sarja alkaa ja loppuu aina samoilla liikkeillä. Kun on harjoitellut pidempää, saa lisää liikkeitä sarjan keskiosaan. Lajista tulee koko ajan fyysisesti vaativampi, mitä pidemmälle edistyy.

Ja sitten siihen, miten astanga on mullistanut elämäni ja suhtautumiseni urheiluun.

1. Oivalsin, että tuloksia voi saavuttaa, vaikkei piiskaisi itseään maksimiin
Astangajooga on fyysisesti erittäin vaativaa, mutta harjoitus tuntuu aina miellyttävältä – sopivan haastavalta, muttei rääkiltä. Punnerruksia on jo alussa hurjasti, ja mitä pidemmälle etenee harjoituksessa, sitä enemmän punnerretaan. Käsivarteni lihaksia särki koko syksyn.

Vaikka liikun nykyään myös muista kuin ulkonäöllisistä syistä (yritän mm. ennaltaehkäistä istumatyöstä aiheutuvia selkävaivoja), haluan kyllä mielelläni nähdä ulkoisia tuloksia treenistä. Ja niitähän näkee! Tajusin, ettei tarvitse piiskata itseään ja hikoilla kuin pieni sika, nähdäkseen muutoksia kehossaan. Life changing moment: Tajusin, että treenaaminen voi olla kivaa!

Syksyn aikana ei kertaakaan tullut sellainen fiilis, että tunnille olisi pitänyt pakottautua. Päinvastoin! Odotin aina töissä, että pääsen tunnille rauhoittumaan ja tyhjentämään pääni. Astangajooga on minulle ensisijaisesti mieltäni rauhoittava harjoitus, jossa bonuksena saa notkean ja virtaviivaisen kropan.

2. Astangassa yhdistyy liikunta ja meditaatio
Olin syksyn alussa vähän stressaantunut ja uskon, että joogasessiosta kahtena iltana viikossa on ollut todella paljon hyötyä. En osaa meditoida (liian tylsää), mutta astangassa oman hengityksen tahtiin tehtävä harjoutus toimii meditaation lailla. Tunnilla kuuntelen vain hegitystäni ja mietin harjoitustani, enkä pysty märehtimään menneitä ja tulevia. Etenkin itsenäisesti tehtävä mysore-harjoittelu hiljentää päänsisäiset ääneni tehokkaasti.

3. Joogasalissa opitut asiat auttavat elämässä yleensä
Astangassa minua puhuttelee se, ettei siinä kiirehditä. On ihan yleistä, että jotain asanaa hinkataan vuosia, ennen kuin siinä onnistutaan. Tämä on hyvä muistutus kaltaiselleni perfektionistille, joka haluaisi heti osata kaiken täydellisesti ja lannistuu, jos ei ole se kaikista paras. Jos epäonnistun, saatan ajattella, että olen tässä asiassa ihan paska, turha edes yrittää. Mutta eihän se niin mene – harjoittelu tekee mestarin.

Minulle tekee myös hyvää muistaa se, ettei minun tarvitse verrata itseäni muihin. Jokaisen keho on erilainen: on liikkeitä, jotka ovat minun kropalleni tosi helppoja, kun taas joihinkin asentoihin en taivu sitten millään. 

***

Syksyn alkeiskurssin jälkeen olen ihan koukussa astangaan. Jonkun mielestä saattaa olla tylsää, että astangassa hinkataan aina sitä samaa sarjaa, mutta minulle tämä sopii. Kehityksen huomaan nopeasti, kun samoja liikkeitä toistelee. En olisi ikinä uskonut, mutta kurssin puolivälissä hallitsin jo päälläseisonnna (jos joku vähän pitää kiinni).

On myös kivaa, että kun oman astangaharjoituksensa alkaa hallitsemaan, sen voi tehdä missä tahansa. Jos minulla on kiire, saatan tehdä lyhennetyn version sarjasta vaikka olkkarissa. Tietenkin minun täytyy vielä käydä tunneilla hiomassa liikkeita ja oppimassa lisää, mutta siinä on jotain ihanan vapauttavaa, että pystyy ja osaa halutessaan joogata missä tahansa.

Veikkaan, että astangasta on tullut pysyvä osa elämääni ja aion keväällä jatkaa alkeisjatkokurssille. Minusta olisi hienoa, jos minusta tulisi astanga-mummeli, joka vielä 90-vuotiaana seisoo päällään.

Jos astangan aloittaminen kiinnostaa, suosittelen Katjan intensiivikurssia lämpimästi!

Minua ahdistaa vähän sellaiset joogasalit, joissa on tosi fitness-fiilis. Tunnelma on vakava ja joka kulmassa on peilit, joista voi tiirailla tyytyväisenä tai tyytymättömänä kroppaansa ja piiskata itseään venymään vielä vähän. Katjan kurssi on tällaisen joogaamisen vastakohta. Kurssilla oli todella lämmin, kannustava ja rento tunnelma (eikä siellä ole peilejä). Kun joku onnistui ekaa kertaa esimerkiksi päälläseisonnassa, häntä onniteltiin koko ryhmän voimin.

Ryhmät ovat aika pieniä, joten opetus on todella laadukasta ja ohjaaja ehtii tarkailla kaikkien suorituksia, korjailla tarpeen vaatiessa ja auttaa kaikkia esim. siinä päälläseisonnassa. Vuosia eri drop in -tunneilla ravanneelle oli kivaa nähdä kaksi kertaa viikossa samoja naamoja uudestaan: niin muita kurssilaisia kuin ohjaajaa, joka tiesi tasan tarkkaan, missä vaiheessa harjoittelua ryhmä on.

Rööperin aamujoogan / Hyvinvoimalan tiloissa Merimiehenkadulla järjestettävät alkeiskurssit alkavat taas tammikuussa ja ne löytyvät täältä. Lämmin suositus! (Ja ihana joululahja itselle tai jollekin joogasta kiinnostuneelle).

5b1c5041

2

ONKO TEKOPYHÄÄ KIRJOITTAA EETTISESTÄ MUODISTA, JOS ITSE SHOPPAILEE VÄLILLÄ KETJULIIKKEISSÄ?

“Onko sulla jäänyt vastuullisuus/eettisyys/ekologisuus vaatehankinnoissa ihan taka-alalle?”

Tämän kysymyksen sain juuri erään blogikirjoituksen kommenttiboksiin. Ja se pisti miettimään.

Sillä ei, vastuullisuus/eettisyys/ekologisuus eivät ole jääneet taka-alalle. Päinvastoin. Olen miettinyt näitä asioita erityisen paljon viime aikoina. En vain ole kirjoittanut niistä. Miksi?

Ensin en ollut ihan varma. En edes ollut tajunnut, että aiheesta kirjoittaminen oli jäänyt vähemmälle, enkä tiennyt, että juttuja kaivattiin. Kiva siis kuulla, että näin on. Pohdittuani asiaa tulin siihen tulokseen, että tähän on kaksi syytä:

1. Olen usein niin kriittinen päivätyössäni, että tänne on tultu kirjoiteltua enemmän kevyempiä juttuja 

Viimeisen puolentoista vuoden aikana elämässäni on tapahtunut todella paljon uusia asioita. Pamahdin töihin muotilehteen ja se vie suurimman osan mehuistani. Kirjoitan nykyään usein työni puolesta muotiteollisuutta kritisoivia juttuja, tosin ehkä enemmänkin feministisestä näkökulmasta, kuten Victoria’s Secret -näytöksestä ja miksi hitossa se on vielä a thing. Siksi tänne ei ole tultu kirjoitettua niin paljon kriittisiä tekstejä, sillä välillä kritisoimisen ja jatkuva jotain mieltä oleminen uuvuttaa. Sen vastapainona on kiva kirjoittaa feel good -juttuja Silakkamarkkinoista, joissa kritisoi ainoastaan silakoita.

2. En todellakaan ole “täydellinen kuluttaja”

Whatever that means. Minulle ehkä oikeasti sitä, että omistaa oman luomupuuvillapellon ja lampaan ja valmistaa niistä omat vaatteensa omin kätösin. Se on ainoa tapa varmistaa, että on tietoinen kaikista vaatteensa valmistuksen vaiheista.

Harva (ei kukaan?) pystyy tähän. Minä en ole lähelläkään. En ostele kauheasti kamaa, mutta voisin ostaa vielä vähemmän. En todellakaan tarvitse mitään. Käyn todella harvoin ketjuliikkeissä, mutta eivät monet suosimani merkit (esim. Acne) ole mitenkään massamuotia eettisempiä. Ne kestävät ehkä vähän kauemmin kuin kympin rytky, mutta that’s it. 

Tämän takia minusta on tuntunut tekopyhältä kirjoitella blogiin aktiivisesti kulutuskriittisiä tekstejä. Pieniä muikkareita kirjoitan välillä, kuten juttuja vintage-vaateasuista ja vinkkejä kestävämpään vaatekaappiin. Mutta kun kulutuskriittisiä tekstejä kirjoittaa, kuulostaa helposti saarnaavalta ja vähän omaa erinomaisuutta korostavalta. Tämän kanssa olen kipuillut, sillä kuten sanoin, en ole se täydellinen esikuva, joka tekee kaiken oikein ja vastustaa jokaista muodillista kiusausta.

Eikä näin mielestäni edes pidä elää. Tietty esteettisyys ja itsensä koristelu sallittakoon, sillä kauniit asiat ovat osa hyvää elämää. Ja onneksi on merkkejä, jotka valmistavat näitä vastuullisesti.

Mutta siis, olen miettinyt, kuinka paljon vastuullisesta kuluttamisesta saa puhua, jos ei osta kaikkia vaatteitaan kirpparilta tai on vuoden ostolakossa? Kirjoittaa yhdessä jutussa tehdastyöläisten huonoista oloista ja seuraavassa esitelee asukuvia, jonka kaikki vaatekappaleet ovat Aasiassa tehty (vaikka olisivatkin vanhoja)? Molemmat kun ovat osa minun todellisuuttani: se, että välitän muotiteollisuuden epäkohdista, mutta myös se, että olen vain heikko ihminen ja tykkään vaatteista ja muodista tosi paljon. On tuntunut helpommalta pitää turpa kiinni. Mikä minä olen puhumaan, kun minua parempia esikuvia on tuolla ulkona?

Nyt tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tästä saa ja pitää puhua. Tästä on itse asiassa todella tärkeä puhua, sillä jokainen puheenvuoro on pieni muistutus itselle ja muille siitä, että omaa kuluttamistaan pitää miettiä. Mitä useampi puhuu, sitä parempi.

Sillä on fakta, että nykyinen kulutuskeskeinen elämäntapamme vahingoittaa niin luontoa kuin muita, meitä surkeampaan asemaan syntyneitä ihmisiä. Meidän kaikkien on pakko kuluttaa vähemmän.

Muotilehdessä työskentely altistaa minut kuitenkin jokapäiväisille houkutuksille. En koskaan elämässäni ole himoinnut tavaraa näin paljon – minusta tuntuu siltä, että olen viimeisen puolentoista vuoden aikana jatkuvasti ajatellut tavaraa, tavaraa, tavaraa. (Tajuan entistä paremmin, miksi muotitoimittajat pukeutuvat vain mustaan.) Olen aktiivisesti miettinyt sitä, miksi tunnemme himoa tavaraa kohtaan ja miten mainokset vaikuttavat meihin. Miten himosta pääsee eroon?

Muoti on kuitenkin mielestäni ihana asia ja sen seuraaminen inspiroi. Pitäisi vain seurata sitä kuin taidetta: katsoa kauniita asioita nautiskellen ja miettiä, miten lookin voi toteuttaa oman vaatekaappinsa antimilla. Välillä voi investoida teokseen. Eniten pitäisi kuitenkin noudattaa Nuuskamuikkus-filosofiaa: “Omistan kaiken mitä näen ja mistä pidän”. Wise words!

Eli TBC: yritän jatkossa jakaa ajatuksiani näistä asioista täällä aktiivisemmin.

29

SUIT UP!

musla_mia_cos

Vaatteiden vaikutusta itsetuntoon ei pitäisi koskaan aliarvioida. Hyvä vaate voi saada sinut tuntemaan itsesi voittamattomaksi, ja meidän kaikkien elämässä on tilanteita, jolloin haluamme näyttää itsevarmoilta boss ladyiltä. 

Minun voimavaatteeni on ehdottomasti musta bleiseri. Kun sen heittää t-paidan ja farkkujen ylle, näyttää heti vakavasti otettavalta kaikissa arjen palaveritilanteissa. Juhlissa mikään ei ole kuumempaa kuin Le smoking -lookki.

Jos saisin valita minkä tahansa jakun, haluaisin Pallaksen smokkitakin. Mutta koska minulla ei nyt ollut 1500 euroa ylimääräistä rahaa smokkiostoksiin, hankin itselleni tämän ihanan Japani-henkisen bleiserin COS:ista. Olen tosi rakastunut siihen ja se on vielä kaiken lisäksi melkein 100% villaa.

Ps. Paras krapulavinkkini: Pue musta bleiseri! Näytät heti superskarpilta! Seuraavan kerran kun näette minut tässä jakussa voitte siis arvuutella: yritänkö näyttää boss ladyltä vai olenko vain krapulassa.

8

JOULUVALMISTELUJA

Yhteistyössä: Marimekkomarimekko_musla2

Kesän jälkeen joulukuu on lempiaikaani. Suhtaudun jouluun intohimoisesti ja olen jo askarrellut kotiimme kranssin, ostanut hyasinttejä ja ripustanut jouluvalot. Joulufanaattisuuden asteestani kertoo ehkä jotain se, että olen ihminen, joka omistaa jouluverhot ja joulupöytäliinan. Aloitan jouluvalmisteluni jo marraskuussa ja olen viime aikoina ajatellut seuraavia asioita:

1. JUHLAVAATTEET
En oikein ymmärrä erillisten juhlavaatteiden päälle. Kun hankin vaatteita juhlaan, haluan, että ne toimivat myös arjessa. Kelpuutan vaatekaappiini vain mahdollisimman monipuolisia vaatekappaleita, jotka toimivat mahdollisimman monissa asuissa. Mitä järkeä on omistaa hienoja vaatteita, joita käyttää vain harvoin? Jos haluan asuuni ripauksen överiä party-meininkiä, satsaan glittermekon sijaan näyttäviin juhlakoruihin tai vahvaan meikkiin. Ne eivät vie tilaa vaatekaapissa.

Suosin juhlavaatteina kauniita toppeja tai yksinkertaisesti leikattuja väljiä mekkoja, joita voi hyvin käyttää myös arjessa. Polvipituinen mekko näyttää juhlavalta korkkareiden kanssa ja boheemin rennolta – melkein kaftaanimaiselta – mataliin kenkiin yhdistettynä. Vaate toimii talvella sukkisten kanssa ja kesällä paljain säärin.

marimekko_musla3marimekko_musla3Täydellinen juhla-asu: Titti-mekko + Fiia-housut + Mari-kengät.

Jos kaipaat elämääsi lisää mekkoja, löytyy Marimekolta kaksi erittäin hyvää kandidaattia: graafinen, mustavalkoinen Gill ja leikkisä, jouluinen Titti.

Ensimmäinen on sinulle, joka yleensä pukeudut mustavalkoiseen ja arvostat ajatonta muotoilua. Gill-mekossa on käytetty japanilaisen Katsuji Wakisakan 70-luvulla suunniteltua Kottarainen-kuosia, mikä selittää vaatteesta huokuvan seesteisen japanilaishenkisen eleganssin.

Toinen on sinulle, joka omistat jouluverhot ja jonka ultimate-joulufantasia on hulppea Fanny ja Alexander -joulu. Sinulle, jonka mielestä joulu ei ole joulu ilman barokkimaisen vuolaasti koristeltua joulukuusta ja takkatulessa paahdettuja kastanjoita. Sinulle, joka voisit juoda glögiä joulukuun jokaisena päivänä. Eli tämä on minulle.

Lemppari stailauskikkani juuri nyt on pukea juhlamekon alle mustat suorat housut. Näin ei tarvitse valita, haluaako pukea mekon vai housut! Best of both worlds! Olen yleensä enemmän housuihminen ja juuri nyt koen, että näytän pelkässä mekossa hieman liian söpöltä. Mutta kun asuun lisää housut, tunnen itseni heti skarpiksi ja vakavasti otettavalta (lol).

Marimekon Fiia-housut ovat täydelliset: viskoosi-villasekoitehousut ovat mukavat kuin collegepöksyt, mutta näyttävät ryhdikkäiltä. Erinomaiset housut kaikille, joiden joulun kohokohta on notkuva ruokapöytä. Eli taas minulle.

marimekko_musla2marimekko_musla4Helpoin tapa lisätä asuun that little something? Isot, näyttävät korut. Marimekon syysmalliston korut on suunnitellut milanolainen Ilena Corti ja suosikkini ovat Impi-sormus ja Ilta-rannekoru.

2. JOULULAHJAT
Joulukuu on yleensä töiden puolesta todella kiireistä aikaa, joten pyrin hoitamaan joululahjaostokset ajoissa, jotta minulla olisi mahdollisimman paljon aikaa nauttia piparkakuista ja glögistä.

Tässä pari vinkkiä: Marimekon nahkahanskat ovat täydellinen lahja vaativallekin vastaanottajalle. You can´t go wrong – ei ole olemassa henkilöä, joka ei ilahtuisi eleganteista hanskoista! Näitä Italiassa valmistettuja käsineitä saa kolmessa eri värissä: burgundy, beige ja petroli. Henkilökohtainen suosikkini on burgundy – mätsään aina käsineeni ja suosikkiviinini.

Jos haluat olla erityisen kiltti jollekin fashionistalle, osta hänelle jo klassiko-ainesta oleva Karla-laukku. Koska olen itselleni erityinen ihminen, ajattelin tänä vuonna myös hankkia Karlan lahjaksi itselleni, hehee.

Ja jos pukki nyt kuulee, en yhtään pahastuisi näistä Mio-saappaista. (Hello! Niillä on melkein minun nimeni!) Kaunis viininpunainen väri ja leveä, ihanan rennosti jalassa hölskyvä saapasmainen varsi kiehtovat. Myös kuvissa näkyvä mokkanahkainen versio on kaunis.

Jos kaipaat uutta mekkoa tai tunnet jonkun, joka ilahtuisi esimerkiksi hanskoista, minulla on erinomaisia uutisia! Marimekon verkkokauppa tarjoaa Muslan lukijoille yhdestä vaatteesta -15% edun. Jee!
Tee näin: Kirjaudu sisään/rekisteröidy ja syötä koodi VAATE15. Etu on voimassa sunnuntaihin 4.12.2016 asti ja koskee normaalihintaisia tuotteita, eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin.

marimekko_musla6

1

3 x MINIMALISTINEN UIKKARIMERKKI

matteau_lookbook_website_slide_2hernu

Mitä uikkareihin tulee, australians (and americans) do it better. Olen lähdössä vuodenvaihteessa aurinkolomalle ja metsästän juuri minimalistista uikkaria tai bikineitä. Parhaat virtaviivaiset mallit löytyvät näiltä kolmelta merkiltä: Matteau Swim, Her ja Nu Swim. Kaksi ekaa ovat australialaisia, vika kalifornialainen.

Jos haluaa uikkarin keskellä talvea, se on melkein pakko tilata netistä. Inhoan netistä tilaamista muutenkin (ikinä ei voi tietää, miten vaate istuu juuri sinun päälläsi, eikä tiedä miltä materiaali tuntuu), mutta uikkarit ovat the worst. Olen kerran tilannut bikinit Net-a-porterista. Kyseessä oli brasilialainen merkki ja minun olisi ehkä jo pitänyt arvata, ettei uima-asu tule olemaan kovin peittävä. Kun biksut tulivat kotiin, kävi ilmi, että yläosan kolmiolaput olivat ehkä kolikon kokoiset ja alaosa oli niin pieni, että se näytti string-malliselta. Vaihdoin kokoa kaksi kertaa suuremmaksi, mutta lopputulos oli aina yhtä teeny weeny string bikini. Nettikaupan kuvissa uikkari näytti kyllä ihan järkevän kokoiselta…

Tämän jälkeen ei ole tultu tilattua uikkareita netistä, mutta nyt olisi tarkoitus kokeilla uudestaan. En ole vielä päättänyt, pääseekö matkalle mukaan Nu Swimin suora toppi, Matteaun minimalistinen malli vai ehkä Matteaun terracottanvärinen uikkari?

nu_swimcollection1_img_12matteau_lookbook_website_slide_1matteau_lookbook_website_slide_6

Kuvat: Matteau, Her, Nu, Nu x2, Her ja loput kuvat Matteau.

2